Julkaistu: 13.6.2006 15:30
Laskennallisesti jokaisella suomalaisella sylivauvoista vanhimpiin seniorikansalaisiin oli maaliskuun lopussa matkapuhelinliittymä. Useille tuhansille suomalaiselle liittymiä riitti liikenneministeriön keräämien tietojen mukaan kaksikin, sillä Suomessa käytössä olevien matkapuhelimien määrä ylitti maan väkiluvun maaliskuun lopussa noin 20 000 liittymällä.
Käytössä olevien matkapuhelimien määrä nousi tiistaina julkistettujen tietojen mukaan ensimmäisen neljänneksen lopussa 5 280 000 liittymään. Kiinteän verkon liittymien määrä laski samaan aikaan 2 080 000 liittymään. Se on pienentynyt tasaisesti matkapuhelimien suosion kasvaessa.
Matkapuhelimia käytettiin ahkerasti. Suomalaiset puhuivat kännyköillään alkuvuoden aikana 1 029 miljoonaa puhelua ja lähettivät 727 miljoonaa tekstiviestiä. Multimediaviestejä sinkoili kännystä toiseen jo 4 miljoonaa.
Jokainen kännykän omistaja käytti kapulaansa keskimäärin yli kolme tuntia kuukaudessa. Hieman yli miljardin matkapuhelun yhteenlaskettu minuuttimäärä nousi 2 952 miljoonaan minuuttiin. Kiinteän verkon puheluminuuttien määrä laski tammi-maaliskuussa 1 604 miljoonaan minuuttiin ja puhelujen määrä 359 miljoonaan puheluun.
Yhä useampi suomalainen kytkeytyy tietoverkkoihin myös tietokoneen ja laajakaistayhteyden välityksellä. Laajakaistayhteyksien määrä kasvoi vuodessa 42 prosenttia. Maaliskuun lopussa Suomessa oli käytössä lähes 1,3 miljoonaa laajakaistayhteyttä. Valtaosa eli 1,1 miljoonaa oli DSL-liittymiä, joista kotitalouksilla oli 80 prosenttia ja yrityksillä 20 prosenttia.